lauantai 3. maaliskuuta 2012

Sukkia ja vaihtarit

Tein itelle kahet villasukat. Mustissa 7-veljes sukissa meni vuosi. Aloitin ne viime talvena ja sitten ne ootutti, kunnes sain neulomis innostuksen ja tein ne loppuun. Ne on tarkotettu kenkäsukiksi eli oikein istuviksi. Tein ne sillä innostuksella, että saan sitten aloittaa uudet. Ja toiset valmistukin viikossa. Ihka ensimmäiset palmikkosukat. Kuvittelin sen olevan niin vaikiaa, etten tee kuin kolme palmikkoa eteen. Mutta pyh, se olikin niin helppoa. Innostus ja sen opettelu lähti Novitan sukkalehdestä. Vadelman punaiset sukat on Isoveli lankaa ja tehty Sukkalehden Isoveljen perusohjeella, johon on lisätty nuo palmikot. Teen sukat lastenkokoisina, kun en tykkää lörpöttävistä sukista. Vaikkakin nämä on lähinnä tarkoitettu kotisukiksi. Opin muuten uutta sukan tekemisestä, kun tein ekaa kertaa ohjeen mukaan, ei omasta päästä. Ja tuli nätimpi kiila kuin koskaan ennen. Ja näihin tein huvikseni uutena myös nauhakavennuksen.


Nämä ihanaiset säärystimet on tehnyt Villavantuksen Minna vaihtarina.

 

 

Ja minä tein hänelle puoliessun kehruuhommiin. Toiveena oli värikäs ja parilla taskulla. Tein tästä kaksipuoleisen. Toinen on turkoosipallonen/ruskia ja toinen ruskia/fuksia.

 


Olipa vaikia kuvata peilin kautta ittiä. :)

Ja toisena vaihtarina Minnan kanssa; hän teki minulle uuden kauluksen aiemmin tekemääni neule slipariin ja minä hänelle pari isohkoa pussukkaa. Pussukoista mulla ei oo kuvia.
Kiitos Minna!
 

Koitan saaha kuvattua tämän vuoden muutamia ompeluksia. Oon tehnyt nyt tosi vähän, kun on elämässä menossa yhenlainen välivaihe..ja ompelu tarvikkeet on puoliksi laatikoissa. Tuskaa! :( Mutta ehkä sitten kesän jälkeen taas, kun on päänpäällä uus koti! Ja uudet kujeet! ;)